Miksi paineilmaa kannattaa mitata?
Paineilmaa käytetään melkeinpä kaikilla teollisuudenaloilla erilaisissa liike-, ohjaus-, siirto- ja kuljetussovellutuksissa.
 
Paineilma on yksi kalleimmista teollisuuden käyttämistä energiamuodoista. Siksi sen kulutuksen optimointi ja kulutuspaikkojen paikallistaminen on kustannusten kannalta ensiarvoisen tärkeää. Mittavia kustannussäästöjä voidaan saada aikaiseksi yksistään paineilmavuotoja ehkäisemällä.
Ei ole niinkään harvinaista, että jopa 30% paineilman kokonaistuotannosta häviää vuotojen muodossa ilmaan. Siten vuotojen ajoissa tapahtuvan havaitsemisen ja korjaamisen avulla voidaan saavuttaa mittavia kustannussäästöjä paineilman tuotannossa ja samalla voidaan myös säästää ympäristöä.
 
Paineilman käyttäjien, paineilmajärjestelmien ja –laitteiden valmistajien ja tutkimuslaitosten yhteisesti aloittamissa kampanjoissa, esimerkiksi www.druckluft-effizient.de, on jo pitkään kiinnitetty huomiota optimointimahdollisuuksien etsimiseen. Näiden kampanjoiden tavoitteena on myös ympäristön säästäminen paineilmatuotannon yhteydessä.
Optimointi on kuitenkin mahdollista vain, jos tiedetään paljonko paineilmaa kulutetaan ja missä vuotoja esiintyy. Näitä suureita on mahdotonta selvittää ilman sopivaa mittausjärjestelmää. ifm electronicin kehittämä paineilma-anturi efector metris on suunniteltu vastaamaan juuri näihin vaatimuksiin.